Eduskunnan lähetekeskustelu 13.4.2010 valtiontalouden kehyksistä 2011–2014. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitää eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner.
UUDET TUULET PUHALTAMAAN
Suomen kansantalous on heiveröisessä kasvussa, mutta epävarmuustekijöitä on edelleen runsaasti. Huoli velkaantumisesta ja työttömyydestä – etenkin tavattoman korkeasta nuorisotyöttömyydestä – on yhteinen. Tässä tilanteessa on kuitenkin tärkeää pitää kansantalouden rattaat pyörimässä.
Perussuomalaisten mielestä järkeviä elvytystoimia tulee jatkaa, eikä valtion menoille tule asettaa liian matalaa kattoa. Ei voi olla niin, että nyt käsittelyssä olevat valtiontalouden kehykset sitoisivat seuraavien eduskuntavaalien jälkeen valittavan hallituksen kädet. Ne voivat olla korkeintaan suuntaa-antavia.
RAHOITUSVAJE SELVIÖ
Julkisen sektorin rahoitusvaje on selviö. Veronkevennykset ovat supistaneet veropohjaa, etenkin kun ne on kohdistettu lähinnä hyvin toimeen tuleville. Kokonaisveroastetta on tulevina vuosina epäilemättä nostettava pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme turvaamiseksi.
Ansio- ja pääomatuloja on kohdeltava nykyistä yhdenvertaisemmin verotuksessa. Kannatamme lämpimästi varallisuusveron palauttamista. Kun arvonlisäverokantoja taas veivataan heinäkuussa, on hallituksen syytä seurata ravintolapalveluiden alv-alennuksen siirtymistä hintoihin.
Uutiset

